Kesäretki taaperon kanssa pyöräkärryllä

Ei kommentteja:

Kaupallinen yhteistyö: Jollyroom

Me vietettiin eilen aivan ihana retkipäivä pyöräillen puistoon ja läheiselle rannalle. Napattiin kaupasta mukaan vähän evästä ja taapero sai ihmetellä ohi kiitäviä maisemia isin pyörään kiinnitetyn kärryn perässä. Hankittiin muutama viikko sitten Jollyroomista pyöräkärry North 13.5 Speeder 2, mikä on 1-2 lapsen istuttava ja sinne mahtuu kätevästi kaikki tarpeellinen eväistä ranta-tarpeisiin. Minulla kun tunnetusti on "koko omaisuus" mukana, vaikka menisimme retkelle vain muutamaksi tunniksi. 














Pyöräily taaperon kanssa


Oli ihanan kuuma päivä ja saatiin pyöräilessä kunnon hiki pintaan. Ihan loistava urheilumuoto, me vietetään miehen kanssa usein aikaa yhdessä liikunnan parissa. Ei osata olla paikallaan silloin, kun molemmilla on vapaata. Aikaisemmin ollaan käyty vaunulenkeillä, mutta kiva saada toinenkin yhteinen harrastus, missä saadaan taaperokin mukaan. Vauvan kanssa pyöräily on oikeastaan aika helppoa! Pyöräkärry sopii 1-6-vuotiaiden lasten kuljettamiseen ja lasten maksimipaino saa olla yhteensä 40kg. 

Ensimmäisellä kerralla päätettiin pyöräillä vain n. 3km matka, jotta nähdään miten taapero viihtyy kyydissä. Pyöräkärryssä taapero pysyi hyvin suojassa auringolta ja sinne kävi mukava ilmavirta ötökkäverhon läpi. Kypärästä hän ei oikein välittänyt, mutta suostui lopulta pitämään sitä päässä kunhan vauhtiin päästiin. Pyöräkärryssä suojavarusteina on käytettävä pyöräilykypärää ja viisipiste-valjaita. Kärry on myös hyvin tukeva, eikä kaadu vaikka polkupyörä kaatuisi. Tästä syystä pidin tätä meille sopivampana vaihtoehtona, kun mietittiin pyöräkärryn ja tarakkaan kiinnitettävän istuimen väliltä.


Taapero sai syödä eväitään pyöräkärryssä varjossa. Me istuttiin miehen kanssa nauttimassa ilta-auringosta. En malta odottaa uutta reissua! Pyöräkärrystä saa kätevästi tehtyä työnnettävät rattaat vaihtamalla veto-osan tilalle renkaan, näin kärry pysyy pystyssä ilman polkupyörää. Rengas kulkee aina mukana vaunujen takaa löytyvässä taskussa. Pystyimme siis jättämään pyörät telineeseen ja lähteä pelkän kärry-osan kanssa kävellen maastoon. Pyöräkärryä voi käyttää myös juoksurattaina, mutta niiden kääntyvyys ei ole kovin hyvä. Kärryä on kuitenkin helppo jarruttaa työntökahvasta löytyvällä käsijarrulla.

Pyöräkärrystä jäi hyvä käyttökokemus, vaikka se onkin hieman raskas polkea, jos ei ole tottunut pyöräilijä. Kärryn paino on n. 16,5kg ja lisäksi vedettäväksi tulee lapsen paino. Toki tämäkin asia kannattaa ottaa urheilun kannalta, katsotaan miten mahtavan timmit reidet mulla on syksyn saapuessa! Pyöräilykypäräksi kannattaa hankkia lapselle sellainen, missä on mahdollisimman "littana" taka-osa, jotta lapsi voi nojata hyvin selkänojaan. En vaihtaisi kärryä perinteiseen tarakalla kuljettamiseen, tämä tuntuu huomattavasti turvallisemmalta ja lapsi on jatkuvasti suojassa auringolta ja lentäviltä ötököiltä. 



Ihan mamina - Niina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti