Perhepeti - pelastus vai painajainen?

Ei kommentteja:
Meillä asuu 10 kuukauden ikäinen vauva, kuka on nukkunut lähestulkoon aina perhepedissä. Neljän kuukauden iässä opetimme häntä omaan pinnasänkyyn, mutta jo kaksi kuukautta myöhemmin vauva oli valunut takaisin kainalooni.


Miksi emme ole onnistuneet opettamaan vauvaa pinnasänkyyn?

Perhepedin tuskat ja ihanuudet?



Pinnasänkyyn opettelu sujui alkuun hyvin. Opetimme lapsen nukahtamaan sänkyyn tassuttelulla ja hän alkoi nukkumaan satunnaisia öitä enintään yhdellä herätyksellä. Aloitimme kiinteät ruoat hänelle reilu 5 kuukauden iässä ja nukkuminen kaatui siihen, sillä lapsi sai ruoista vatsanväänteitä ja allergiaoireita. Väsyin roikkumaan pinnasängyn laidalla ja koin helpommaksi ottaa vauvan kainaloon.  Oli rankkaa istua pitkiä aikoja hyssyttämässä vauvaa ja kun viimein vauva nukahti, en saanut enää itse unta. Rinnalle vauva nukahti parhaassa tapauksessa heti.















Puolen vuoden iässä vauva tippui sängystä ja siitä pelästyneenä nukuimme niin, että vauva nukkui alkuyön omassa sängyssä ja loppu yön meidän vieressä lattialla kahden petauspatjan päällä. Voin sanoa, ettei tehnyt kummankaan selälle hyvää nukkua lattialla ja joskus heräsimme yöllä siihen, että vauva oli kontannut patjalta astiakaapille ja paukutti kattiloita neljältä yöllä. Minä en tykkää, mies ei tykkää, eikä varsinkaan naapurit tykkää. 

Pari kuukautta sitten keksimme irroittaa sängyn rungosta jalat, jolloin sängyn korkeudeksi jää n. 30cm, eikä vauva pääse satuttamaan itseään, jos hän sattuisi putoamaan sängystä. Tämä nukkumisjärjestely on toiminut kohtuullisesti, paitsi että mulla ja miehellä ei ole kahdenkeskistä tilaa ja mä olen kyllästynyt nukkumaan kahden potkivan ja möyryävän miehen välissä. Sängyllä on leveyttä 160cm ja se alkaa käydä todella ahtaaksi. Lisäksi vauva kynsii ja tönii minua yöllä, jolloin mun yöuni on katkonaista.

Vauvan sairastuttua epilepsiaan vajaa kuukausi sitten en ole edes uskaltanut harkita unikoulua. Pelkään, että unikoulun myötä vauva valvottaa itseään ja altistuu kouristuksille. Pelkään myös, etten heräisi kouristukseen jos vauva on omassa sängyssä. Siksi tuntuu toistaiseksi turvallisemmalta pitää vauva kainalossa, vaikka se veloittaa omaa yöunta. Milloin vauva omaan sänkyyn? Miten eroon perhepedistä? Rehellisesti - en tiedä.


Onko se perhepeti sitten pelastus vai painajainen?


Hyvät puolet:

Saan vauvan nukahtamaan nopeammin, kun hän on "käden ulottuvissa".

Nukahdan itse helpommin uudelleen, kun ei tarvitse nousta sängystä.

Pystyn "vahtimaan" vauvaa paremmin.


Huonot puolet:

Parisuhde kärsii, seksin harrastaminen vaatii aina erikoisjärjestelyjä. Se siitä spontaaniudesta.

En mahdu nukkumaan. En vain mahdu. 

Vauva möyryää jatkuvasti ja säpsähtelen öisin hereille. 




Kumman sinä valitset?



Ihan mamina - Niina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti