Epäsopiva lääke, kouristukset vaan lisääntyvät

Ei kommentteja:



Aamukahvit jäi tänä aamuna kuppiin, kun kesken vaipan vaihdon meidän kohta vuoden ikäinen vauva alkoi kouristella. Tämä oli jo toinen kohtaus vuorokauden sisään (yhteensä näitä on ollut 6 ja poissaolokohtauksia muutama). Soitimme ambulanssin ja annoimme kohtauslääkkeen vauvalle heti, koska kohtaukset tulivat niin lyhyen ajan sisällä toisistaan.  

Ollaan oltu vauvan kanssa kevään mittaan useita öitä sairaalassa ja täällä on tullut vietettyä niin pääsiäistä, kun vappuakin. Vappuna saatiin diagnoosiksi imeväisiän hyvänlaatuinen epilepsia ja siihen aloitettiin säännöllinen lääkitys, minkä annosta on nostettu muutaman kerran, mutta kohtauksia on aina vaan tullut enemmän. Neurologi epäili, että lääke ei sittenkään olisi sopiva meidän lapselle, vaan se täytyy nyt vaihtaa. Itse sairastin vauvana samaa sairautta ja vasta kuudes lääke oli minulle sopiva. Tässä voi siis olla pitkä matka vielä edessä. 


Tultiin siis tänään ambulanssilla sairaalaan klo 7 maissa ja vauvasta otettiin tavanomaiset labrat ja päivystävä lääkäri tutki hänet. Päivystäjä olisi halunnut kotiuttaa meidät heti kun vauva heräisi ”horteesta”, mutta pyysin useaan kertaan soittamaan meidän omalle neurologille joka tuntee vauvan hyvin. Neurologi päätti heti laittaa meidät osastolle tarkkailuun ja vanhaa lääkettä aletaan nyt ajamaan alas ja tilalle vaihdetaan uusi. Epilepsia lääkettä ei saa lopettaa ”kuin seinään”, sillä siinä on riski saada kouristuksia ja elimistö voi mennä shokkiin. Ollaan nyt siis tutulla osastolla, tutussa huoneessa ja tuttujen hoitajien ja lääkärien hoidettavana. Lääkkeen vaihto aloitettiin heti ja se saattaa hetkellisesti pahentaa kohtaustilannetta. Seurataan nyt tarkkaan. Mulla oli pieniä aavistuksia kohtauksen tulosta jo viikonloppuna, kun vauva sai hetkellisiä poissaoloja, eli jähmettyi 10-20 sekunniksi eikä vastannut puheeseen. Itse kouristuksessa vauva jäykistyy ja joko suoristaa käsiä eteenpäin, tai koukistaa ne rintaa vasten ja tärisee holtittomasti. Kasvojen ilme muuttuu ja silmät muljahtaa ylös, suusta tulee vaahdon sekaista kuolaa. Vauva tuntuu kovalta ja jäykältä, ihan kuin tärisevä patsas joka ei hengitä. 


Mä haluaisin kovasti suihkuun ja saada kahvia ja ruokaa. Alan olla kyllästynyt näihin ”äkkilähtöihin”, hyvä että ehdin aamulla rintaliivit pukea päälle ennen ensihoitajien tuloa, sillä olin juuri noussut sängystä. Olin taas suunnitellut päivän täyteen ohjelmaa ja kaikki omat hommat seisoo nyt tämän takia. Vaikka eletäänkin sairauden kanssa ”ihan normaalia elämää” on tämä äärettömän kuormittavaa mulle. Eilenkin vein lapsen mummolle hoitoon ja olin juuri vaihtanut salivaatteet päälle ja lähdössä treenaamaan, kun tuli puhelu että vauva kouristelee. Ei muuta kun auto alle ja anopin luokse. Vaikka anoppi osaa toimia hienosti kohtaustilanteissa en uskaltanut enää jättää vauvaa hoitoon, jos kohtauksia alkaisi tulla sarjana. Haluan siinä kohtaa olla itse paikalla, jos täytyisi lähteä sairaalaan. 

Mun positiivinen asenne silti on ja pysyy. Muistutan aina itselleni, että tämä kohtausvaihe on vain väliaikaista. Mun omaa suhtautumista tukee se, että ollaan saatu aivan äärimmäisen hyvää hoitoa ja koen, että mua on kuunneltu pienimmässäkin asioissa lastenosastolla ja lasten neurologian polilla. Täällä luotetaan äidinvaistoon ❤️


Ihan mamina - Niina


Saako muiden lapsia komentaa? Onko pakko puuttua?

4 kommenttia:
Seurasin eilen kauhun sekaisin tuntein olohuoneen ikkunasta, kun kaksi pientä poikaa hyppi meidän taloyhtiön jäteastioiden päällä. Muuten en olisi hetkahtanut asiasta, mutta nämä jäteastiat ovat kaivettu syvälle maahan, noin 5 metrin syvyyteen. Eli jos jäteastian kansi pettäisi lapsen hypätessä siihen, voisi käydä todella huonosti. Olin juuri vetämässä housuja jalkaan ja menossa pihalle kehottamaan poikia turvallisempaan leikkiin, kun he itse häipyivät paikalta.

Aloin pohtia ihmisten suhtautumista siihen, jos joku ventovieras komentaisi tuntematonta lasta. Äiti kertoi kerran pelastaneensa parivuotiaan lapsen ostoskärryistä putoamiselta pää edellä, ja oli saanut pelkästään huutoa lapsen äidiltä kiitokseksi. Ei kuulemma olisi saanut koskea tähän vieraaseen lapseen, vaikka hän oli vaarassa. Mä olen hirveän arka puuttumaan asioihin tai sanomaan mitään tuntemattomille. Olen ujoudetani juuri se ihminen, joka kaupassa hymyilee vaivaantuneena ja odottaa, että mun edessä seisova ihminen tekee tilaa. Mielummin kun sanoisin suoraan "anteeksi, voisitko väistyä". 



Vuosien päästä jos mun lapsi leikkisi vaarallisessa paikassa, kiusaisi muita, tai muuten hölmöilisi toivoisin todella, että joku puuttuisi siihen. Olisin kiitollinen tälle aikuiselle, joka uskaltaa auttaa. Tuntuu, että suomalaiset ajattelee helposti "ei ole mun lapsi, en voi puuttua" vaikka näkisivät jotain vakavaa, kuten kiusaamista. Eräs äiti kertoi minulle, että kaupassa käydessä hänen esikoinen juoksi parkkipaikalle, eikä äiti pystynyt juoksemaan perässä, koska oli viimeisillään raskaana. Suurin osa ihmisistä vain katsoi vierestä äidin taapertaessa perässä minkä jaloistaan pääsi.

Ihmiset pelkäävät puuttua muiden asioihin, samalla kun kuitenkin arvostellaan vanhempia ahkerasti. Mennään kotiin ja kirjoitetaan paikalliseen facebook ryhmään, että mitä ne "saamarin pennut" taas tekivät puistossa. (Tai niin kun minä kirjoitan blogiin, heh) Ei kuitenkaan vahingossakaan auteta vanhempia komentamalla lapsia itse. Usein lapsi tottelee jopa paremmin vieraan käskyä, vaikka joskus aikuinen voi saada jopa haistattelua osakseen. Ne on silti lapsia ja tarvitsevat apua.

Mä teen nyt lupauksen, että aina nähdessäni lapsia vaarallisessa leikissä tai kielletyissä puuhissa puutun siihen välittömästi, koska toivon, että joku tekee sen myös minun lapselle tulevaisuudessa.


Ihan mamina - Niina

Milloin "nuoresta äidistä" tulee ihan vaan äiti?

4 kommenttia:
"Miten sä oot uskaltanut hankkia lapsia, kun olet noin nuori" "Eikö tossa iässä kuuluisi vielä opiskella, matkustella ja bilettää?"

Hyvin yleisiä lauseita, mitä varmasti moni muukin saman ikäluokan äiti on saanut kuulla raskausaikana ja äidiksi tullessaan. En usko kenenkään tarkoittavan pahaa, mutta mun korvaan aina hieman särähtää nimitys "nuori äiti". Kun mua nimitetään nuoreksi äidiksi, se luo tahattomasti mulle paineen todistella itseäni. Todistaa, että vaikka olen nuori, olen silti erinomainen äiti. En tiedä mistä se johtuu. Ehkä kaikista niistä kerroista, kun kuulee ihmisen huokaavan syvään ja sanovan "voi kun sä olet niin nuori..."

Kun puhutaan nuoresta äidistä, häntä selvästi verrataan muihin äiteihin. Hänet erotetaan muista etuliitteellä "nuori". Miksi me ei voitaisi olla vain äitejä iästä riippumatta? Niin kun sanoin Iltalehden haastattelussa aikaisemmin "muut haaveilivat matkustelusta, minä haaveilin vauva-arjesta".  Äitiys parikymppisenä oli minulle niin selvä asia, etten edes tunne olevani nuori äiti. Olen vain äiti, en kaipaa mitään etuliitettä.









"Ihan vaan normaalin ikäinen äiti"


En tiedä missä iässä lapsia pitäisi tehdä, jotta saisi pelkästään "äiti" -tittelin. Aina ihminen on joko "nuori äiti", "vanha äiti" tai "oli se nyt korkea aika hankkia lapsia" -äiti. Joko kauhistellaan, että "joko te nyt hankitte lapsia" tai "ettekö te nyt vieläkään..?" Sitten kun on kolme lasta ja ikää alle 30-vuotta päivitellään sitä, että "johan sinä olet ollut ehtiväinen". Äitiys on niin ihmeellinen asia, että siitä riittää ventovieraillekkin ihmeteltävää ja puheenaihetta vuoksiksi, olitpa millainen tai minkä ikäinen äiti tahansa. Ainoa äiti ketä kukaan ei ole vielä tainnut kyseenalaistaa tai ihmetellä on Neitsyt Maria. Paitsi kysymys kuuluukin, että miten hän on oikein tullut raskaaksi?


Ihan mamina - Niina

Kaikki seksistä synnytyksen jälkeen, voiko klitoris kadota?

Ei kommentteja:
Vauvan syntymän jälkeen eletään usein ihanassa vauvakuplassa, mikäli kaikki on mennyt hyvin synnytyksessä ja vauva on terve. Niin mekin elettiin vajaa vuosi sitten kesällä, kun esikoisemme syntyi. Synnytyksen jälkeiseen aikaan kuuluu kuitenkin myös paljon odottamattomia aiheita ja murheita, kuten se saako äiti kakattua tai onko alapää tuhoutunut synnytyksessä niin pahasti, että se olisi lähes käyttökelvoton.

Toisen tai kolmannen asteen repeämät, tikattu ja turvonnut alapää saa miettimään, pystynkö enää harrastamaan seksiä tai saanko orgasmia enää koskaan? Uskon, etten ole ainut äiti joka näitä asioita on miettinyt. Vauvaryhmien keskustelut siitä, että seksi on kivuliasta vielä vuosi synnytyksestä ei helpota tuoreen äidin tuskanhikeä yhtään.


Miksi näistä asioista ei puhuta neuvolassa tai jälkitarkastuksessa?



Ensimmäinen vilkaisu peilillä uudistuneeseen vulvaan herättää paljon kysymyksiä. Missä mun klitoris nykyään sijaitsee? Mun mielestä olisi hyvä puhua jälkitarkastuksessa myös seksistä, tai ainakin kysyä äidiltä suoraan, että mietityttääkö seksissä tai omassa alapäässä jokin. Minä juoksin vielä 8 kuukautta synnytyksestä paniikissa gynekologille, kun löysin alapäästäni uudenlaisen jutun, mitä en ollut siellä ennen huomannut. Se paljastui täysin normaaliksi, mutta hitostako minä olisin voinut tietää.

Puoliso on isossa roolissa kehonkuvan rakentumisessa

Juuri synnyttänyt äiti on erityisen herkkä ja altis kaikenlaiselle kritiikille. Oma keho on muuttunut täysin, eikä mikään näytä enää tutulle peilissä. Siinä astuu puolison rooli isoon osaan. Puolisolla täytyy olla tietynlaista herkkyyttä, kun puhutaan ulkonäöstä ja kehosta. Arvostelu on pahinta mitä siinä kohtaa voi tehdä. Synnyttänyt nainen kaipaa kehuja, hellää kosketusta ja arvostusta, ei kehotuksia liikkumaan ja laihduttamaan äkkiä. 

Seksiin painostaminen ei myöskään ole hyväksi. Seksiä voi harrastaa heti kun siltä tuntuu, ellei toisin ole ohjeistettu. Mahdollisten tikkien sulamiseen menee pari viikkoa ja kondomin käyttö on suotavaa, sillä nainen voi tulla uudelleen raskaaksi tai saada tulehduksen. Kannustan jokaista avoimeen keskusteluun näissä asioissa. Mikäli äiti ei ole valmis vielä seksiin hänen tulee kertoa se suoraan, eikä vaan vetäytyä omaan kuoreensa. Kumppanin on helpompi olla tukena, kun hän tietää mistä on kyse. Kehon muutoksista, kivuista, omasta olosta ja mielialasta on todella tärkeä puhua puolisolle. 




Eka kerta synnytyksen jälkeen


Ensimmäinen kerta on aina jännittävä, myös synnytyksen jälkeen. Sitä tuntee olonsa melkein neitsyeksi, sillä sydän hakkaa yhtä paljon ja sitä miettii monia asioita. "Sattuuko se?" "Entä jos se ei tunnu hyvälle?" "Mitähän mun puoliso tästä ajattelee?" Näistäkin jännitteistä on hyvä puhua kumppanille. Ennen ensimmäistä yhdyntää on hyvä hieman tutustua itseensä, kurkata peilillä alakertaan ja kokeilla miltä se tuntuu. Moni mun tuntema äiti sanoo, että seksi synnytyksen jälkeen on jopa parempaa, kun ennen raskautta. Samat tutut asennot ja niksit eivät välttämättä enää tunnu yhtä hyvälle, kannattaa siis kokeilla ihan uusia juttuja. Asia mistä et ennen pitänyt, voikin synnytyksen jälkeen muuttua lemppariksi. 

Puolisolle on pakko kertoa nolojakin asioita


"Rakas, mulla on peräpukamia". Lause mitä kukaan ei välttämättä haluaisi sanoa kumppanilleen, mutta mikä voi tulla erittäin ajankohtaiseksi raskausaikana. Vanhemmuus on asia mikä lähentää pariskuntaa aivan uudella tavalla. Puolisolle joutuu jakamaan intiimejä asioita ja käymään entistä avoimempaa keskustelua. Parisuhteeseen voi aiheutua isojakin riitoja, jos kumppani ei tajua, että esimerkiksi seksi on kivuliasta tai sitä ei huvita harrastaa koska on ummetusta ja rinnoista valuu maitoa. Eikä hän voi tajuta, jos hänelle ei puhu. 



Ihan mamina - Niina

Perhepeti - pelastus vai painajainen?

Ei kommentteja:
Meillä asuu 10 kuukauden ikäinen vauva, kuka on nukkunut lähestulkoon aina perhepedissä. Neljän kuukauden iässä opetimme häntä omaan pinnasänkyyn, mutta jo kaksi kuukautta myöhemmin vauva oli valunut takaisin kainalooni.


Miksi emme ole onnistuneet opettamaan vauvaa pinnasänkyyn?

Perhepedin tuskat ja ihanuudet?



Pinnasänkyyn opettelu sujui alkuun hyvin. Opetimme lapsen nukahtamaan sänkyyn tassuttelulla ja hän alkoi nukkumaan satunnaisia öitä enintään yhdellä herätyksellä. Aloitimme kiinteät ruoat hänelle reilu 5 kuukauden iässä ja nukkuminen kaatui siihen, sillä lapsi sai ruoista vatsanväänteitä ja allergiaoireita. Väsyin roikkumaan pinnasängyn laidalla ja koin helpommaksi ottaa vauvan kainaloon.  Oli rankkaa istua pitkiä aikoja hyssyttämässä vauvaa ja kun viimein vauva nukahti, en saanut enää itse unta. Rinnalle vauva nukahti parhaassa tapauksessa heti.















Puolen vuoden iässä vauva tippui sängystä ja siitä pelästyneenä nukuimme niin, että vauva nukkui alkuyön omassa sängyssä ja loppu yön meidän vieressä lattialla kahden petauspatjan päällä. Voin sanoa, ettei tehnyt kummankaan selälle hyvää nukkua lattialla ja joskus heräsimme yöllä siihen, että vauva oli kontannut patjalta astiakaapille ja paukutti kattiloita neljältä yöllä. Minä en tykkää, mies ei tykkää, eikä varsinkaan naapurit tykkää. 

Pari kuukautta sitten keksimme irroittaa sängyn rungosta jalat, jolloin sängyn korkeudeksi jää n. 30cm, eikä vauva pääse satuttamaan itseään, jos hän sattuisi putoamaan sängystä. Tämä nukkumisjärjestely on toiminut kohtuullisesti, paitsi että mulla ja miehellä ei ole kahdenkeskistä tilaa ja mä olen kyllästynyt nukkumaan kahden potkivan ja möyryävän miehen välissä. Sängyllä on leveyttä 160cm ja se alkaa käydä todella ahtaaksi. Lisäksi vauva kynsii ja tönii minua yöllä, jolloin mun yöuni on katkonaista.

Vauvan sairastuttua epilepsiaan vajaa kuukausi sitten en ole edes uskaltanut harkita unikoulua. Pelkään, että unikoulun myötä vauva valvottaa itseään ja altistuu kouristuksille. Pelkään myös, etten heräisi kouristukseen jos vauva on omassa sängyssä. Siksi tuntuu toistaiseksi turvallisemmalta pitää vauva kainalossa, vaikka se veloittaa omaa yöunta. Milloin vauva omaan sänkyyn? Miten eroon perhepedistä? Rehellisesti - en tiedä.


Onko se perhepeti sitten pelastus vai painajainen?


Hyvät puolet:

Saan vauvan nukahtamaan nopeammin, kun hän on "käden ulottuvissa".

Nukahdan itse helpommin uudelleen, kun ei tarvitse nousta sängystä.

Pystyn "vahtimaan" vauvaa paremmin.


Huonot puolet:

Parisuhde kärsii, seksin harrastaminen vaatii aina erikoisjärjestelyjä. Se siitä spontaaniudesta.

En mahdu nukkumaan. En vain mahdu. 

Vauva möyryää jatkuvasti ja säpsähtelen öisin hereille. 




Kumman sinä valitset?



Ihan mamina - Niina

Vauvan epilepsia ja kouristukset kotona

Ei kommentteja:
Torstai aamuna meidän 10 kuukauden ikäinen vauva kouristeli kolmatta kertaa ilman syytä. Edelliset kouristus kohtaukset olivat tapahtuneet kolme viikkoa aikaisemmin, ensin mummin luona ja seuraavana aamuna sairaalassa. Pääsimme perjantaina kotiin sairaalasta ja sunnuntaina vauva kouristeli jälleen.

Lue lisää: 




Torstai aamu alkoi aivan tavallisesti, noustiin vauvan kanssa 6 maissa ylös ja syötiin molemmat aamupalaa. Vähän ennen klo 8 istuin pöydän ääreen meikkaamaan vauvan leikkiessä lattialla vieressä. Yhtäkkiä vauva muksahti kyljelleen maahan ja kääntyi siitä vatsalleen. Vauva kitisi kulmat kurtussa ja katsoi minuun. Hän yritti nousta kontalleen, mutta ei päässyt ylös lattialta. Samassa vauvan silmät kääntyivät ylös kohti takaraivoa ja nappasin hänet syliin. Tönäisin makuuhuoneen oven auki ja herätin miehen sanomalla "tule auttamaan, vauva kouristaa". 

Otin pöydältä vauvalle määrätyn kohtauslääkkeen ja laskin vauvan olohuoneen matolle kylkiasentoon. Vauva kouristi jo koko vartalollaan ja hänen suusta tuli limaa ja kuolaa. Avasin lääkepaketin ja pyysin miestä soittamaan ambulanssin samalla kun itse aloin antamaan lääkettä vauvalle. Kohtaus loppui nopeasti lääkkeen jälkeen ja ambulanssi saapui ja vei meidät sairaalaan.



Sairaalassa meidät vastaanotti tuttu akuuttilääkäri, joka tunnisti meidät heti, eikä mun tarvinnut sanoa mitään. Hän tutki vauvan, määräsi verikokeita ja ilmoitti meitä hoitavalle neurologille, että olimme taas sairaalassa. Siirryimme vauvan kanssa lastenosastolle yöksi tarkkailuun, sillä vauva sai kotona vahvaa kouristuslääkettä, mikä saattaisi hankaloittaa hengitystä.

Puolen päivän maissa kävimme kolmatta kertaa EEG eli aivosähkökäyrä tutkimuksessa, mutta tulos oli edelleen normaali. Mitään poikkeavaa vauvasta ei siis löytynyt, muuta kun hänen kouristelut. Iltapäivällä neurologi tuli tapaamaan meitä. Hän diagnosoi oireiden ja perintötekijöiden avulla vauvalle imeväisiän hyvänlaatuisen epilepsian, eli saman sairauden mitä minä olen sairastanut alle vuoden ikäisenä. Sairauden ennuste on hyvä, yleensä lääkitys voidaan lopettaa kokonaan kahden vuoden ikään mennessä, eikä epilepsiasta jää mitään haittaa lapselle. Vauvalle aloitettiin jatkuva epilepsialääke estämään kohtauksia.

Vauvan Vappulounas - nakkia, munkkia ja simaa!


Olin hieman ymmälläni sairaalaruoasta mitä vauvalle tuotiin keittiöltä. Allergiat oli kyllä huomioitu, mutta ei sitä, että potilas on 10 kuukauden ikäinen. Ei silloin syödä vielä nakkia, suolaa, sokeria saati sitten simaa. Onneksi osaston hoitajat toivat meille ihan tavallista vauvan purkkiruokaa ja äiti sai nauttia virtsanäyteastiassa olevasta simasta. Kelpaa!


Neljäs kohtaus kotona


Kotiuduimme sairaalasta perjantaina ja viikonloppu meni ihan normaalisti. Kävimme mummolassa syömässä ja nautittiin koko perhe vapaasta viikonlopusta. Sunnuntaina olin juuri syöttänyt lounaan vauvalle, oli tarkoitus lähteä vaunulenkille koko perhe. Vaihdoin vaippaa vauvalle, kun hänen katseensa lasittui ja jäi tuijottamaan tyhjää. Ehdin sanomaan miehelle, että "kouristaakohan kohta taas", kun kohtaus jo alkoi. Mies antoi mulle puhelimen, mistä laitoin sekuntikellon päälle mittaamaan kouristuksen kestoa. Hän kävi hakemassa kouristuslääkkeen varuiksi esille. Kouristelu loppui alle kolmessa minuutissa, joten lääkettä ei tarvinnut antaa, eikä ambulanssia soittaa. Soitin heti kohtauksen jälkeen lastenosastolle saadakseni lisäohjeita. Lääkärin mukaan voisimme pysyä kotona, mikäli uusia kohtausoireita ei enää tule. Huomenna aamulla pitää soittaa omalle neurologille. 

Kouristelu alkaa olla meille jo niin tuttua, että emme kumpikaan enää hätäänny samalla tavalla kun ekoilla kerroilla. Osataan toimia rauhallisesti kohtauksen aikana ja sopia kumpi tekee mitäkin. Huoli alkaa siinä vaiheessa, jos kouristus ei näytä menevän ohitse. Pelko siitä, että vauva kouristaa yöllä meidän huomaamatta on myös koko ajan läsnä. Sille ei vaan voi mitään, on opittava elämään asian kanssa. Tähän asti vauva on aina ollut hereillä ennen kouristusta ja öisin hän nukkuu meidän vieressä, joten pitää vain toivoa, että heräämme mikäli vauvalla on jonkin hätä yöllä. 


PS: Pääset seuraamaan meidän arkea lähemmin instagramista nimimerkillä @niina.mantere



Ihan mamina - Niina