Korona pandemia "onneksi et ole nyt raskaana"

Ei kommentteja:
Ensimmäisen kerran aloin tosissani pohtia korona- eli COVID-19 viruksen leviämistä, kun mies sanoi mulle tänään uutisia lukiessaan "onneksi et ole nyt raskaana". Niinpä, en tiedä miten pysyisin järjissäni, kun olin jo esikoista odottaessani hysteerinen. Onneksi esikoinenkin on jo kohta vuoden ikäinen, pelottaa ajatuskin siitä, että hän olisi vielä pieni ja vastustuskyvytön.

Tänään 11.3.2020 koronavirus on todettu pandemiaksi, eli maailmanlaajuisesti leviäväksi tartuntataudiksi. Aikaisempia pandemioita ovat olleet esimerkiksi rutto (musta surma), kolera ja espanjantauti. Kaikissa näissä kuolleisuus on ollut suuri. Onneksi terveydenhuolto on kehittyny ja kehittyy edelleen. Silti vuoden 2009 sikainfluenssaan, joka myös lasketaan pandemiaksi kuoli pelkästään Suomessa n. 50 ihmistä.

Mua ahdistaa ihmisten pakonomainen halu matkustella näinä päivinä. Euroopan tilanne muuttuu hyvin nopeasti ja vaikka tänään lähtisi matkaan "turvalliseen maahan", saattaa se viikon päästä olla jo luokiteltu riskikohteeksi pandemian vuoksi. Lentokoneeseen ja laivoihin änkevät ihmismassat ovat yksi bakteerien ja virusten paratiisi. Kuinka monta kertaa olet kuullut, että laivalla moni on saanut noroviruksen tai lentokoneesta flunssan? Minä olen monesti.

Meillä Suomessa on rajallinen määrä tehohoito paikkoja, vain n. 300. Mitä jos kaikki paikat ovat kohta täynnä? Kuka jätetään hoitamatta? 

Vaikka olen alkanut miettimään asioita nyt tarkemmin, en silti ole ryntäämässä tyhjentämään lähintä S-markettia säilykepurkeista. Tein kuitenkin tänään päätöksen, että Lapsimessut jäävät meidän osalta menemättä ja välttelen muutenkin suuria ihmismassoja. Olen aina pitänyt huolta hygieniasta, pesen omat ja lapsen kädet aina kotiin tullessani saippualla ja en anna lapsen koskea kaupassa tai kauppakeskuksissa mihinkään. Ällöttää ajatuskin pienistä lapsista, jotka nuolevat ostoskärryjen reunoja ja lähmivät tahmaisilla käsillä hissin nappuloita. Välttelen aina julkisia vessoja ja pidän huolta etten koske paljaalla iholla (vaan mielummin paperilla) wc-pöntön vetimiin ja oven kahvoihin. Minut on kasvatettu toimimaan näin, oli pandemia tai ei.



Jos kaikki toimisivat hygienisesti joka päivä, 

vähenisikö muutkin taudit huomattavasti?




Ihan mamina - Niina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti