Synnytys missä mikään ei mennyt niin kuin odotin tai suunnittelin. Paitsi kolme mun toivetta toteutui, vauva syntyi laskettuna aikana, hän on täysin terve ja en joutunut sektioon.
Maanantaina 17.6 raskausviikkoja 39+5. Oltiin Tonin kanssa mökillä, olin nukkunut taas kerran huonosti ja olin super väsynyt. Nukuin koko aamupäivän ja iltapäivällä huomasin ettei vauva ole liikkunut koko päivässä kunnolla. Tein liikelaskentaa enkä saanut niitä täyttymään, tunsin kuitenkin muutamia potkuja joten hätää ei vielä ollut. Mulla oli myös kevyitä supistuksia, ei mitenkään kipeitä mutta tuntuvia.
Soitin kaverille (neiti S) joka haki minut mökiltä. Toni jäi vielä siivoamaan paikkoja ja tulisi illalla perässä kotiin. Mentiin sairaalaan käyrille. Vauva oli hiljainen myös käyrillä olo ajan ja yllätyksekseni huomasin, että mua supisteli 5-7min välein. Supistukset ei ollut kipeitä, mutta tunsin ne silti hyvin. Lääkäri tutki minut, kohdunsuu oli sormelle auki ja kanavaa jäljellä 1cm - vauvalla kaikki hyvin. Painoarvioksi saatiin 3980g.
Tiistaina 18.6 raskausviikkoja 39+6. Oli lämmin ja aurinkoinen keli, Toni ehdotti että lähdettäisi pyörälenkille jos mun olo sallii. Mulla oli tosi energinen ja hyvä olo joten lähdettiin tunniksi pyöräilemään. Toni lähti iltavuoroon ja mä jäin tuttuun tapaan kotiin kattomaan netflixiä. Illalla söin himoissani jäätävän kasan sipsejä ja dippiä, kävin makaamaan sohvalle ja klo 20:15 kuului rusahdus alavatsalta. Hyppäsin pystyyn ennätysvauhtia ja tunsin kuinka lapsivettä valui pitkin reisiä lattialle. Siinä mä seisoin vihreässä lapsivesilammikossa ja itkin ja nauroin samaa aikaa. Tiesin, että koska lapsivesi oli vihreää niin synnärille olisi lähdettävä heti. Toni olisi töissä vielä pari tuntia joten soitin taas neiti S:älle
"lähdetään synnyttämään!"
Neiti S seisoi mun oven takana valehtelematta nopeammin kuin ambulanssi A luokan hälyytyksessä. Mä pakkailin rauhassa loppuja tavaroita, laitoin Tonille viestiä ja kaivoin lattianpesuvehkeitä esiin samalla kun neiti S panikoi vieressä ja hoputti mua autoon. Automatkalla alkoi kipeät supistukset ja lapsivettä lorahteli housuun jatkuvasti.
Sairaalassa päästiin heti käyrille. Supistuksia piirtyi 7-10min välein ja ne tuntui jo kipeiltä, niin kipeiltä että aloin oksentaa. Voin kertoa, että oli iso virhe syödä pussillinen sipsiä ja dippiä - ei mitään oksennus ystävällistä tavaraa. Neiti S juotti mulle pillimehuja ja minä oksensin. Sain päälleni sairaalavaatteet ja meidät siirrettiin ns. "perhehuoneeseen" missä oli kaksi sänkyä, vessa, suihku ja jääkaappi sekä mikro. Toni tuli sairaalaan heti klo 22 jälkeen kun pääsi töistä ja neiti S päästettiin kotiin toipumaan tästä shokista.
Yövuoron kätilö tuli moikkaamaan meitä, hän oli sama kuka oli maanantai iltana töissä kun tulin sairaalaan vauvan vähäisten liikkeiden takia. Kätilö laittoi mulle tens-laitteen ja antoi lämpötyynyn helpottamaan supistuksia. Istuin myös jonku aikaa kuumassa suihkussa supistuksia lievittämässä. Tässä vaiheessa mulla oli jatkuvaa kipua alavatsalla ja supistuksen aikana kipu koveni. Ajantaju oli kadonnut kokonaan, Toni torkkui välillä viereisessä sängyssä mutta aina kun yritin itse nukahtaa uusi supistus tuli ja herätti mut kipuun. Aloin olla niin väsynyt ja kipeä, että suostuin kätilön ehdottamaan Oksanest kipupiikkiin. Suunnittelin aluksi etten ottaisi oksanestia sillä se aiheuttaa monilla pahoinvointia, mutta kun tässä oksennettiin joka tapauksessa niin samapa tuo. Mulle laitettiin myös tippa, sillä oksensin kaiken ulos mitä yritin juoda. Kipupiikin vaikutus oli välitön, se ei poistanut supistuksia mutta helpotti niin että sain nukuttua hetken.
Keskiviikko 19.6 raskausviikkoja 40+0. Aamuyöllä vauvan sydänäänet alkoi laskea aina supistuksen yhteydessä. Vauvan päähän laitettiin Scalp -anturi mikä mittaa sydänäänet huomattavasti tarkemmin. Jouduin kuitenkin luopumaan tens-laitteesta sillä se häiritsi anturia. Olin 3cm auki. Sain uuden kipupiikin ja hetken hengähdystauon jälleen. Kyllä olin katkera Tonille joka näytti nukkuvan oikein hyvin omalla sängyllään minun valvoessa kivuissa. En kuitenkaan halunnut herättää häntä, koska silloin kun olen kipeä - olen mielummin yksin. Aamulla yökkö kävi toivottamassa tsemppiä synnytykseen ja sanoi että
"toivottavasti ei enää nähdä ens yönä" - tarkoitti siis että toivoo minun synnyttävän ennen sitä.
Kuva: Annika Liinanki photography
Aamulla meidät siirrettiin saliin ja sain kaveriksi ilokaasun. En aluksi osannut käyttää sitä ollenkaan ja tuntui turhalta hengitellä kaasua. Sain kolmannen kipupiikin. Iltapäivällä äiti tuli sairaalaan mun seuraksi ja päästettiin Toni kotiin syömään ja vaihtamaan vaatteita. Supistukset tuli tässä vaiheessa 10min välein ja oli todella kipeitä, oksennus lensi jälleen. Lääkäri tuli puhumaan synnytyksen vauhdittamisesta, näillä supistuksilla ei vauvaa vielä saataisi ulos. Pelosta huolimatta suostuin oksitosiini-tippaan ja ne lisäsivät supistuksia. Supistukset tuli kahden supistuksen sarjoina, toinen alkoi jo ennen kuin edellinen ehti loppua. Tein kuolemaa.
Viiden maissa iltapäivällä sain epiduraalipuudutuksen, ai luoja se tuntui hyvälle! Tonikin sanoi että ensimmäistä kertaa koko sairaalassaoloaikana hymyilin ja juttelin normaalisti. Epin laitto ei tuntunut missään niiden supistusten jälkeen. Kyllä katoaa neulakammot ja lääkevastaisuus kun pääsee synnyttämään! Eikä muuten katetrointikaan ole niin kamalaa kun luulisi.
Puudutus toimi niin kuin olin toivonut. Sain rentouduttua ja yhtäkkiä olin 9cm auki. Kahdeksan maissa illalla lapsivesien menosta oli kulunut 24h ja yhtä kauan olin oksentanut ja supistellut. Sain lisäannoksen epiduraalia ja nousin seisoskelemaan jotta vauva laskeutuisi lähtölaukaisua varten. Taas kerran kätilöiden vuoronvaihto ja tuttu yökkö tuli moikkaamaan. Naureskeltiin että täällä sitä yhä tehdään tätä samaa vauvaa.
Puoli kymmenen illalla tunsin kovaa painetta ja ponnistamisen tarvetta. Supistuksia tuli parin minuutin välein ja aloin jo väkisinkin ponnistamaan. Kymmeneltä alkoi aktiivinen ponnistusvaihe kylkiasennossa. Tuntui, että voimat oli jo aivan loppu - en millään saisi vauvaa ulos, voimat ei riitä. Huusin Tonille ja kätilölle, että en pysty tähän. Toinen kätilö ilmestyi huoneeseen avuksi, vauvan sydänäänet laski edelleen aina supistaessa ja alkoi olla kiire saada vauva ulos. Jotenkin ihmeen kaupalla Tonin kättä puristaen, ja kätilön kylkeä potkien vauva syntyi klo 22:46.
Vauva oli vähintään yhtä järkyttynyt kun minäkin, hänellä oli napanuora kaulan ympärillä mikä selittää sykkeiden laskut. Kätilö joutui häntä herättelemään hetken, mutta kaikki vaikutti olevan hyvin. Vauva pääsi heti rinnalle ja mua hymyilytti. Hitto me tehtiin se!
Muutamia tikkejä alakertaan, suihkussa käynti ja vauvan punnitus.
50cm / 3910g pelkkää rakkautta. Saatiin pientä yöpalaa ja matka jatkui kohti synnyttäneiden osastoa. Kaikki kipu oli poissa, tilalla oli pelkkä onnellisuuden ja väsymyksen tunne.
Toni oli täydellinen synnytyksessä, se ihminen tuntee mut niin hyvin. Osasi olla hiljaa sillon kun piti - ja tulla lähelle heti kun tarvitsin. Mahtava kätilö oli toinen syy miksi selvisin synnytyksestä hyvillä mielin. Oli rankkaa, teki kipeää mutta kun paikalla oli tuollaiset ihmiset niin voisin tehdä tämän uudestaan. Mikään ei mennyt niin kuin olin kirjoittanut synnytystoivelistaan, mutta mikään ei kaduta eikä mikään harmita. Me ollaan nyt perhe, eikä millään muulla ole väliä.
𝐼𝒽𝒶𝓃 𝓂𝒶𝓂𝒾𝓃𝒶 - 𝒩𝒾𝒾𝓃𝒶
